Kun heräsin, lähdin töihin. Olen tosi nopea aamuisin, mulle riittää alle kymmenen minuuttia ja olen ovesta ulkona. En ole aamuihminen ja sen vuoksi maksimoin ajan, jonka voin nukkua ja minimoin kaiken muun. Vuosia myöten tämä on kehittynyt äärimmilleen.
Aamiaiseksi söin en mitään. Syön harvoin aamuisin, mutta töissä saatan sitten aamukahvitauolla syödä jugurttia tai banaania.
Laitan ruokaa silloin kun jaksan. Tykkään ruuanlaitosta, mutta joskus en vaan jaksaisi. Sen vuoksi syön toisinaan (lue: usein) töissä pakasteherneitä ja raejuustoa.
Rakastan laulaa kun olen yksin. Silloin menee mitä vaan, mitä menevämpi biisi sitä parempi :P
Huono päivä on sellainen, kun päätä särkee, mikään ei huvita ja ihoon sattuu.
Lempipaikkani on kotona sohva, Suomessa Helsinki, Helsingissä Kallio ja maailmalla Lontoo, New York ja Macau.
En haluaisi kotiini turha esineitä.
Vaatteiden silittäminen toisinaan kivaa, mutta teen sitä hyvin harvoin.
Kotitöistä inhoan imurointia, joskin se on nykyisin ihan kivaa kun yhdestä pisteestä imuri ylttää joka nurkkaan, eikä lattialla oikein ole mitään, mikä häiritsisi. Tiskaamisesta tykkään.
Kotini häpeäpilkku vähän epämääräiset huonekalut. Mutta tällä hetkellä en halua sisustaa.
Viherpeukalona olen innostunut, mutta laiska. Keväällä ja alkukesästä ostan siemeniä ja taimia ja istutan ja kastelen. Sitten loppukesästä se aina vähän tuppaa jäämään.
Kotona pukeudun rönttövaatteisiin. Sellaisiin, jotka tuntuvat mukavalta.
Viime hetken hässäkkä on nykyisin melko harvinaista. Olen joko oppinut suunnittelemaan paremmin tai en vaan enää jaksa stressata niin paljon.
Tosi-tv on toisinaan hyvää ajanvietettä, mutta useimmiten pelkkää roskaa.
Arvostan vapaa-aikaa ja sen käyttöä kivoihin asioihin.
Unelmoin jostain muusta. Ulkomaista, seikkailuista, tuntemattomasta.
Viiden vuoden kuluttua asun toivottavasti ulkomailla, joko väliaikaisesti tai pysyvästi.
Tänään pitää vielä mennä suihkuun ja nukkumaan. Menen huomenna pitkästä aikaa vähän heppailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti